Samuli Laiho yhtyeineen

Samuli Laiho on 42-vuotias laulunkirjoittaja, joka on vaikuttanut suomalaisessa musiikkimaailmassa koko aikuisikänsä. Paitsi että Laiho on soittanut useissa merkittävissä yhtyeissä (Hearthill, Ismo Alanko Säätiö), hän on myös kirjoittanut sadoittain kappaleita elokuviin, teatteriesityksiin ja muille artisteille. Kotimaisten taiteilijoiden lisäksi Laiho on säveltänyt lukuisia kappaleita myös ulkomaalaisille artisteille. Viime syksynä tehtiin pienimuotoista suomalaista musiikkihistoriaa, kun kappale "With You", jonka toinen tekijä Laiho on, nousi Japanin singlelistan ykkössijalle. Ja tänään 4.10.2014 hän esiintyy Wartissa. Liput irtoaa vitosella ja ovet aukeaa kello 18.00. 

« Palaa otsikoihin